Ensinnäkin, saamelaisnuorten protesti saamelaiskulttuurin hyväksikäyttöä
vastaan on ymmärretty iskuksi koko Suomen matkailua vastaan. En voi
ymmärtää, kuinka kukaan voi sekoittaa asian niin totaalisesti.
Saamelaisnuoret protestoivat oman kulttuurinsa törkeää hyväksikäyttöä
vastaan matkailussa. Jos matkailuyrittäjät kokevat tämän iskuna heidän
elinkeinoaan kohtaan, ovat he ilmeisestikin perustaneet elinkeinonsa
harjoittamisen väärille lähtökohdille. Miksi ihmeessä suomalaisen
matkailuyrittäjän täytyy pukeutua saamenpukuun markkinoidakseen itseään?
Minulle se kielii henkilön heikosta kulttuurisesta itsetunnosta. Suomella
on oma rikas kulttuurinsa ja historiansa, josta meidän pitäisi olla
ylpeitä. Olen varma, ettei kukaan paheksuisi sen esilletuomista joulupukin
pajakylässä. Jos Suomi haluaa olla joulupukin kotimaa, niin eikö olisi
luontevinta, että matkailijoita olisi vastassa joulupukin lisäksi
Rovaniemen seudun kansallispukuun pukeutunut henkilö?
Olen myös erittäin hämmästynyt joidenkin ihmisten tietämättömyydestä. On
väitetty, että saamenpuku olisi eräs Suomen kansallispuvuista! Eräs
kirjoittaja väitti jopa, että saamenpukua käytettäisiin vain Suomessa
Inarin, Enontekiön, Utsjoen ja Vuotson alueella. Minne tästä unohtuivat
Norjan, Ruotsin ja Venäjän saamelaisalueet? Saamelaiset ovat oma etninen
ryhmä ja Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Saamelaiset kuuluvat
fenno-ugriseen kieliryhmään ja ovat etäisiä kielisukulaisia suomalaisille.
On huomattava, että Suomessa saamelaisista asuu vain vajaa 10 %. Ruotsissa
ja Norjassa ei mitään vastaavaa kulttuuririistoa tapahdu, vaan siellä
saamelaiset saavat tuoda itse esille kulttuuriaan niin matkailussa kuin
muuallakin. Hyvä esimerkki todellisesta saamelaiskulttuurin arvostamisesta
Norjassa oli Lillehammerin olympialaiset, jonka avajaisissa saamelaisilla
oli tärkeä rooli.
Koen suomalaisen matkailupropagandan vaikutuksena sen, että saamelaiset
esitetään osana suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria. Saamenpukua kun
tuntuvat suomalaiset käyttävän kuin omaansa. Tästä johtuen saamenpuku on
kärsinyt inflaation saamelaisten keskuudessa. Esimerkiksi neljän tuulen
lakin, joka on miesten saamenpuvun asuste, ovat suomalaiset varastaneet
omaan käyttöönsä. Hulluinta on se, että saamelaismiehen lakkia käyttävät
suomalaiset naiset! Ruotsissa ei mitään vastaavaa tapahdu. Mistä johtuu
saamenpuvun vähäinen kunnioitus suomalaisten keskuudessa? Johtuuko se
siitä, että omaa suomalaista kulttuuria ei arvosteta? On väitetty, että
suomalaiset kunnioittaisivat saamenpukua käyttämällä sitä erilaisten
tilaisuuksien yhteydessä "oikein". Tämä ei ole kunnioitusta vaan riistoa,
jossa saamelaisten eräästä tärkeimmästä identiteetin tunnusmerkistä tehdään
pellepuku. Suomalaisten saamenpuvun käyttöä perustellaan myös sillä, että
tehdään muka saamelaiskulttuuria tunnetuksi maailmalla. Eivät saamelaiset
tarvitse suomalaisia mainostamaan itseään. Suomen ja Lapin markkinointi
saamelaisten kustannuksella on alkuperäiskansan hyväksikäyttöä ja vailla
moraalia. Suomalaisten ns. saamelaiskulttuurin esiintuominen on vain
"saamelaisuuden eksotiikalla" ratsastamista.
Olen suomalaisen, talvisodassa ja jatkosodassa urheasti taistelleen
sotilaan pojanpoika. Olen aina katsonut Suomen olevan toinen kotimaani.
Itse asiassa Ruotsin valtio luokittelee minut suomalaiseksi
maahanmuuttajaksi. Välitän Suomesta aivan yhtä paljon kuin joku, joka on
ollut niin onnekas, että on saanut asua tässä maassa koko elämänsä.
Ihmettelen miksi suomalaista ja peräpohjolaista kulttuuria aliarvostetaan.
Eikö suomalaisuus kelpaa?
Antti Forsgren
ruotsinsuomalainen